![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() ESIINTYJÄT PERFORMERS
![]() |
Tom Stone |
![]() Ruotsalaisen nykytaikuuden älykkö ja ajattelija Tom Stone tulee vihdoinkin Taikapäiville. Tom Stone on viimeisten vuosien aikana kirjoittanut kaksi taikurikirjaa jotka molemmat olivat niin arvostelu- kuin myyntimenestyksiä. Lisäksi hän on nostanut tunnettavuuttaan ja suosiotaan kirjoittamalla Genii-lehteen analyyttistä taikurikolumnia. Sinun ei tarvitse kuitenkaan lukea mitään, riittää kun tulet Taikapäiville, jossa ruotsin Tom Stone tuo nähtäväksi oman taikuutensa. Stone esiintyy ja luennoi Pääsiäisenä Taikapäivillä. ![]() |
Finn Jon |
![]() Aikoinaan neljä kertaa Pohjoismaiden mestaruuskisat voittanut, nyt jo 74 vuotta kohta täyttävä taikuri esiintyy ja luennoi edelleen, viimeksi Suomessa Varietee Magican mukana ja nyt Taikapäivillä. ![]() |
Yann Frisch |
![]() Yann Frisch'in taidonnäyte Ranskan mestaruus, Euroopan mestaruus ja viime kesänä FISM:n maailmanmestaruus. Ranskalainen Yann Frisch on valloittanut huikealla versiollaan "Kupit ja pallot" tempusta kaiken mahdollisen. Hetkessä Frisch on noussut taikuuden eliittiin. Tänään kaikki haluavat hänet taikuritapahtumaansa. Joka paikkaan Frisch ei yhtä aikaa ehdi, mutta Taikapäiviä onnisti! Tule näkemään ja kokemaan vuoden 2012 maailmanmestarin esitys tuoreeltaan! ![]() |
Michael Finney |
![]() Amerikkalainen koomikkotaikuri Michael Finney ei ole Suomen korkeudella kovinkaan tunnettu henkilö, mutta kotimaassaan hän on ehtinyt rakentaa ammattitaikurin mainettaan niin, että hän on esiintynyt NBC TV-yhtiön 'World's Greatest Magicians' ja 'World's Wildest Magic' taikuriohjelmissa. Suosio on ollut joka paikassa valtaisa. Nyt tämä komiikan mestari saapuu Suomeen Taikapäiville esiintymään ja luennoimaan. ![]() |
Marko Karvo & Vanessa |
![]() Maailman suurin taika-alan lehti "The Linking Ring" kirjoitti "Palladium Magic 2011" artikkelissaan "Marko Karvo... kiistatta yksi parhaista varietee esityksistä koko maailmassa". Marko Karvon matka Suomen Lapista maailmankuulun LIDO de Paris'in lavalle on kulkenut Taikapäivien kautta. Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen Taikapäivillä jälleen suomalaista taikuutta maailman huipulta ...Marko Karvo ja Vanessa! Marko Karvon kyyhkysohjelma ei esittelyitä kaipaa. Viime vuoden FISM:n estradikilpailun voitto todistaa sen. Tätä esitystä et voi jättää väliin. ![]() |
Paul Vigil |
![]() Paul Vigil on taikuri ja mentalisti Las Vegasista. "Magic Trick of the Year" -nimityksen itselleen hankkinut esiintyjä on saanut oppinsa muun muassa Armando Lucerolta ja Eugene Burgerilta. Nyt voit nähdä tämän ajatuksia herättävän mentalistin esiintymässä ja luennoimassa Kouvolassa Taikapäivillä. ![]() |
Janne Raudaskoski |
![]() Katso näyte Outsider-esityksestä. The Outsider on aikuisten satu, jossa teatteri ja elokuva yhdistyvät taikuuden, teknologian ja klovnerian keinoin. Esitys lainaa Charles Chaplinin ja Buster Keatonin mykkäfilmien kuvakieltä ja pyrkii tuomaan sen tähän päivään täysissä väreissä ja 4D-versiona. The Outsider johdattelee katsojansa komiikan, tragedian ja absurdien tilanteiden kautta pohtimaan nykyihmisen elämänmenoa ja siitä vieraantumista. The Outsider on osana Taikapäivien ohjelmaa, ja se käydään ihailemassa lauantaina Kouvolan Teatterissa. ![]() |
Christopher Carter |
![]() Chrictopher Carter on hypnotisoija ja mentalisti. Hänet luokitellaan yhdeksi maailman parhaimmista ajatustenlukijoista. Carter itse kuitenkin on ensimmäisenä myöntämään, että hänellä ei ole yliluonnollisia kykyjä, mutta hän on erittäin taitava tulkitsemaan ja havainnoimaan katsojien käyttäytymistä ja reagointia. Vuoden parhaaksi viihdyttäjäksikin nimetty Carter esiintyy ja luennoi Taikapäivillä 2013. ![]() |
Steve Beam |
![]() Yhdysvaltalainen Steve Beam tunnetaan parhaiten tasokkaiden taikurikirjojen tekijänä. Hän on toimittanut nyt jo kahdeksan Semi Automatic Card Tricks -sarjan teosta. Kirjat ovat täynnä helpohkoja mutta tehokkaita korttitemppuja. Beamin taidot eivät pysähdy automaattisiin korttitemppuihin. Hän on kirjoittanut pienempiä julkaisuja sekä lähitaikuuteen keskittynyttä taikurilehteä, joissa on materiaalia vaativammallekin taikurille. Mitä muuta Beam osaa, sen näet Taikapäivillä, jossa Beam sekä esiintyy että luennoi. ![]() |
Timo Marc |
![]() Saksalainen Timo Marc on visuaalisen taikuuden mestari. Hänen lavaesityksessä on videotaidetta, varjokuvia ja leijuvia renkaita. Oivaltava ja hilpeä show on saanut paljon ohjelma-aikaa televisioissakin ympäri maailmaa, varieteepaikoista, teattereista ja taikuritapahtumista puhumattakaan. Nyt Timo Marc tuo taiteensa ja taikuutensa ensimmäistä kertaa Kouvolaan, Taikapäiville, missä hän esiintyy Gaalashow'ssa ja Comedy Night Show'ssa. Katso Timo Marc'n taikuutta. ![]() |
|