
|




Haruo Shimada syntyi Tokiossa, Japanissa vuonna 1940. Hän innostui
taikatemppuihin jo nuorena nähtyään tavaratalossa Tenyon myyntitemppuja. Jo
13-vuotiaana hän pääsi töihin Tenyon liikkeseen esittelemään taikatemppuja
asiakkaille. Tenyo itse toimi nuoren miehen opettajana. Harjoittelu ja
harrastusaikaa oli päivisin loistavasti, sillä tuolloin Tokiossa oli enemmän
lapsia kuin koulussa pulpetin paikkoja. Lapset kävivät kouluissa vuorotyönä
ja Shimadan vuoro osui iltaan ja yöhön joten päivät jäivät vapaaksi.
Shimadan ensimmäinen ohjelma rakentui palloista joita esityksessä oli
lopulta 35 kappaletta. Ohjelma ei olisi ollut edes mahdollista, ellei
Shimada olisi harjoitellut pallomanipulaatiota molemmilla käsillä. Nopeasti
Shimada sai mainetta ja kuuluisuutta taitavana taikurina. Todellinen
käännekohta tuli kuitenkin vasta 1960 kun Shimada näki elokuvan ”European
Nights” jossa esitellään Euroopan yökerhojen ohjelmistoja ja jossa esiintyy
myös kyyhkysmestari Channing Pollock. Shimada oli myyty. Elokuvassa
näytettiin Pollockin esitys mutta ei tietenkään kyyhkysten taikomisen
menetelmiä. Niinpä Shimada kehitti oman esityksensä ja omat menetelmänsä
kyyhkysten taikomiselle. Seuraavana vuonna Shimadalla oli esitys jossa hän
taikoi 10 kyyhkystä. Vuonna 1965 hän avioitui australialaisen tytön kanssa
ja kohta Haruo ja Deanna Shimada esiintyivät kahdestaan. Vuonna 1970
Shimadan perhe johon tuolloin kuului tytär Lisa, esiintyivät kiertueellaan
22 maassa.
Loistavan manipulaatiotaikuuden ja kyyhkystaikuuden lisäksi Shimadat
kehittivät esityksiä jotka nivoutuvat paremmin japanilaiseen kulttuuriin ja
mystiikkaan. Mukaan tulivat lohikäärmeasusteet ja pyrotekniikka. Shimadat
tekivät ohjelmia joita muiden oli hankala kopioida. Kolmannessa Shimadan
merkkiohjelmassa tehdään taikuutta sateenvarjoilla. Omaperäiset ja
taidokkaat esitykset ovat vieneet Shimadaa esiintymään ympäri maailmaa jo
vuosikymmeniä ja nämä kolme esitystä ovat kulkeneet Shimadan mukana aina
tähän päivään asti. Myös muut taikurit ovat päässet osallisiksi Shimadan
taidoista. Shimadan kyyhkystaikuudesta ja manipulaatioista on tehty videoita
ja Shimada on myynyt kehittämiään taikatemppuja sekä itse tekemiään
kyyhkyspusseja.
Tänään on kulunut yli 50 vuotta siitä kun Haruo Shimada aloitti taikuuden
parissa. Hänestä on tullut jo vuosia sitten oman alansa mestari ja legenda
jonka vaikutus lavataikureiden, manipulaattoreiden ja kyyhkystaikureiden
kehitykseen on ollut valtaisa. Kouvolan Taikapäivät vuonna 2005 huipentuvat
Gaalaesitykseen jossa Haruo Shimada esiintyy sateenvarjo-ohjelmallaan
ensimmäisen kerran Suomessa.
- Teksti Martti Sirén
- Lähteinä lukuisat taikurilehtien artikkelit, sekä aina niin luetettava ja
turvallinen Internet.

|

|